Toteemin kansainvälistä ulottuvuutta rakentamassa

Marjaana Mäkelä, Haaga-Helia

Toteemin haagahelialainen osahanke Work & Study on Haaga-Heliassa konseptoitu lähestymistapa. Tutustuminen alan tutkimukseen ja osallistuminen konferensseihin ovat osoittaneet, että yhteisesti omaksuttu kv-terminologia puuttuu edelleen ja samasta asiasta käytetään monia sanoja erityisesti englanniksi. Work & Study kuvaa yksinkertaisuudessaan juuri sitä mistä opinnollistamisessa on kysymys. Kuluneen vuoden aikana suomalainen opinnollistamis-ajattelu ja sen tämänhetkiset käytännön ratkaisut ovat olleet esillä Haaga-Helian osahankkeen kautta kolmella eri kv-foorumilla.

Kevättalvella 2018 Euroopan Komissio julkaisi ilmoituksen ensimmäistä kertaa järjestettävästä Validation Festival -tapahtumasta, johon haettiin parhaita eurooppalaisia käytäntöjä kaikilta koulutusaloilta liittyen laajasti osaamisen tunnistamiseen ja erilaisiin malleihin toteuttaa validointia sekä työn ja opintojen integraatiota. Päätimme Toteemissa hakea mukaan festivaaliin Work & Study -konseptilla ja iloksemme Haaga-Helia sai kutsun ainoana suomalaisena osallistujana. Liisa Vanhanen-Nuutinen ja tämän kirjoittaja valmistelivat sekä ständin materiaaleineen että puheenvuoron, jossa oli kahden minuutin mittainen mahdollisuus tavoittaa satojen festivaaliosallistujien huomio konkretisoimalla omaa hanketta myös jollain esineellä. Valitsimme esineiksi kirjan ja työrukkaset kuvaamaan sitä, miten Work & Study yhdistää teorian ja käytännön ja viesti tuntui menevän perille.

Kesäkuun toisella viikolla pidetty Validation Festival oli upea tapahtuma, jossa oli mahdollisuus kuulla työelämästä vastaavan EU-komissaarin kannustava keynote-puhe ja seurata muita mielenkiintoisia eurooppalaisia puheenvuoroja varsinaisen messutapahtuman rinnalla. Teemana oli Unlocking talent, ja lisätietoa, kuvia tapahtumasta sekä esitysten materiaalit löytyy täältä: http://ec.europa.eu/social/main.jsp?langId=en&catId=88&eventsId=1314&furtherEvents=yes
Festivaalin myötä alkoivat keskustelut syvemmästä yhteistyöstä toisen osallistujan, irlantilaisen Cork Institute of Technologyn kanssa, ja Corkiin suuntautuu tammikuussa 2019 Toteemin kansainvälisen benchmarking -osuuden opintomatka. CIT toteuttaa työelämälähtöistä korkeakoulutusta, joka ulottuu koko oppilaitoksen toimintaan ja josta toteemilaisilla on paljon opittavaa.

Festivaalia edeltävällä viikolla tämän kirjoittajalla oli tilaisuus esitellä Work & Study -konseptia myös Bergenissä, EUCEN-verkoston konferenssissa (European University Continuing Education Network, www.eucen.eu). Pääasiallisesti yliopistoista koostuva verkosto järjestää tapahtumia, osallistuu hankkeisiin ja julkaisee tutkimuksia nimensä mukaisesti pääosin korkea-asteen täydennyskoulutuksesta, mutta laajemmassa katsannossa muutkin työelämäintegraatioon liittyvät aiheet ja elinikäinen oppiminen ovat sen agendalla. Konferenssi teemalla Times of transition – the role of University Lifelong Learning oli mielenkiintoinen kurkistus siihen missä mennään yliopistosektorilla, ja Toteemin näkökulmasta voi todeta, että olemme Suomessa jopa edelläkävijöitä: hankkeessamme yhdistyvät sekä yliopistotason tutkimus että laajan amk-kentän käytännön sovellukset. Oli ilo avata tällaista yhteistyötä, ja suomalainen opinnollistamispedagogia herättikin kiinnostusta. Konferenssin jälkeen kirjoittajalle tuli iloisena yllätyksenä puhujakutsu syyskuussa 2018 pidettyyn koulutuskonferenssiin Wienissä.

The New Student - Flexible Learning Paths and Future Learning Environments oli Itävallan EU-puheenjohtajakauden päätapahtuma korkeakoulutuksen alalla, ja osallistujia oli laajasti lähinnä Keski-Euroopasta. Pohjoismaista mukana oli kirjoittajan lisäksi vain muutama, mikä oli hiukan harmi, sillä konferenssi oli todella antoisa ja avasi näkökulmia EU-tason päätöksentekoon, korkeakoulutuksen digitalisaatioon, pedagogiseen kehittämiseen ja käytännön ratkaisuihin työelämän ja korkea-asteen opintojen yhdistämisessä. Konferenssin materiaalit ovat täällä: https://www.eu2018.at/calendar-events/political-events/thenewstudent.html. Erityisesti opinnollistamisen yhdistämistä suomalaiseen avoimen korkeakoulutuksen väylään ihasteltiin, ja workshop-puheenvuoron herättämässä keskustelussa kuultu yksi kommentti sopii päättämään tämän kirjoituksen: ”That is flabbergasting – it could never happen in Austria!”

Kuvat: https://www.flickr.com/photos/socialeurope/albums/72157694811530742/page1


Yhteistyökumppanit